Mikä vaikuttaa enemmän ihmisen käyttäytymiseen, genetiikka vai ympäristö? Tämä kirja tutkii luonnon ja kasvatuksen välistä vuorovaikutusta ja syventyy tämän suhteen monimutkaisuuteen ja seurauksiin.
Filosofit ja tiedemiehet ovat pitkään pohtineet, mistä ihmisen käyttäytyminen tulee. Keskustelu siitä, määräytyykö ihmisen käyttäytyminen geneettisesti vai ympäristöstä, on edelleen kiivaa, eikä se ole vielä ratkennut. Tätä keskustelua kuvataan yleisesti termillä luonto versus hoito tai geneettinen determinismi vs. ympäristödeterminismi.
Geneettinen determinismi väittää, että ihmisen käyttäytyminen on luonnon määräämää. Organismin perustavanlaatuisin olemus on sen geenit, ja ihmisten käyttäytyminen on jo ohjelmoitua. Ympäristödeterminismi puolestaan korostaa ympäristövaikutusten merkitystä ihmisen käyttäytymisessä. Se väittää, että ympäristö voi muuttaa ihmisen persoonallisuutta ja että ihmistä ympäröivä ympäristö muokkaa hänen kulttuuriaan. Kumpikaan näkemys ei kuitenkaan ole tällä hetkellä immuuni vastakkaisille argumenteille.
Met Ridleyn Nature and Nurture tarjoaa tämän kiihkeän luonnonhoitokeskustelun keskellä uuden näkökulman, joka ylittää kaksi vastakohtaa. Hän väittää, että luonto ja hoito eivät ole vastakohtia, vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä. Hän väittää, että luonto ja hoito eivät ole vastakohtia, vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä. Met Ridley murtaa muotin ja tarkastelee keskustelua edistyneemmästä ja mahdollisesti paremmasta näkökulmasta. Tässä artikkelissa keskityn "kasvata luontoa" -näkymään, joka kuvaa luonnon ja hoivaa vuorovaikutusta.
Ennen kuin aloitamme, meidän on tarkasteltava uudelleen, mitä tarkoitamme luonnolla ja hoivaamisella. Jos luonto viittaa varhaisten ihmisten luontaisiin ominaisuuksiin, alkaako se DNA-sekvenssistämme, geeneistämme? Kysymys siitä, mistä luonto alkaa, johtaa ratkaisevaan keskusteluun siitä, mikä lasketaan ihmiseksi, ja siksi sanan luonto merkitys on epäselvä. Sama pätee kasvatukseen. Kasvatus tarkoittaa lapsen hoitamista ja sen kasvattamista. Voidaan väittää, että hoito voi alkaa kohdussa, ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Se, missä hoivaaminen alkaa, on myös määrittelemätön. Vaikka tähänastisessa keskustelussa luonto ja ravinto on esitelty kahtena vastakohtana, jotka vastaavat niiden vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen, niiden merkitys ja rajat ovat itse asiassa epäselviä. Jos näiden kahden merkitys on epäselvä, jopa mielipiteet niistä voivat hämärtyä. Tämän artikkelin tarkoituksia varten käytämme luontoa geeneinä ja hoitoa kaiken muuna.
Geeni on hiukkanen, joka tuottaa ominaisuuden ja on geneettisen tiedon perusyksikkö. Syntyessään normaali vauva perii kummaltakin vanhemmalta 23 kromosomia, joista jokainen sisältää 20,000 25,000 - XNUMX XNUMX geeniä. Geenit määrittävät piirteitä ja ilmaisevat niitä. Ne syntyvät ennen kuin elimemme ovat paikoillaan. Ympäristö on kuitenkin mukana prosessissa, jossa geenien ominaisuudet ilmenevät. Uusien solujen ja geenien replikoinnin aikana kehomme ilmentää geenejä, jotka mukautuvat fyysiseen ympäristöön. Jo ennen kuin elimemme luodaan, ympäristö muuttaa, luo ja tuhoaa geenejä. Myöhemmässä kehityksessä keho imee aina tietoa äidin kehon ulkopuolisesta ympäristöstä tai kehon ulkopuolisesta ympäristöstä ja mukauttaa käyttäytymistään ja tekee muutoksia sen mukaan. Siksi ei ole oikein väittää, että geeni ilmentää ominaisuuksiaan loppuun asti erillään ympäristöstä. Tämä tarkoittaa, että luonto on herkkä hoidolle ja siihen vaikuttaa voimakkaasti.
Ristutuskokeet tekevät tästä konkreettisemman. Homogeenisesti kasvatetuilla rotilla on johdonmukainen labyrinttitutkimuskäyttäytyminen lajien välillä. Tämä tarkoittaa, että geenit määräävät heidän käyttäytymisensä. Kuitenkin risteytyksen kanssa tilanne tulkitaan eri tavalla. Jos esimerkiksi lajin A rotanpentu risteytetään lajin B rotanpennun kanssa ja rotanpentu kasvaa ja syntyy lajin B rotan emon kohdussa, lajin A rotanpentu käyttäytyy kuten lajin B rotanpentu, joka kasvatettiin. Kohdun ympäristö muutti jälkeläisten luonnetta. Tämä viittaa siihen, että geenit, ei päinvastoin, ovat muokanneet vanhempien käyttäytymistä ympäristössä.
Samoin Harlow'n apinakokeet osoittivat, että apinoilla on luontainen mieltymys tietyntyyppiseen emäänsä. Äidin puutteeseen joutuessaan he eivät kuitenkaan pysty täyttämään tätä luonnetta. Esimerkiksi naarasapina, jota kasvatettiin kokonaan metallilangasta tehdyn äitinuken kanssa, kohteli jälkeläisiään yhtä tunteettomasti kuin suurta kirppua, kun tämä myöhemmin synnytti. Naarasapina halusi luontaisesti lämpimiä äitejä, mutta hänen varhaiselämänsä kylmyys oli jäänyt häneen, ja hän näki itsensä lankaemänä. Tällä tavoin ympäristömme, kasvatuksemme muuttaa luontoamme.
Kaikkea ihmisen käyttäytymistä ei voida katsoa ympäristön ansioksi. Geenit määräävät piirteitä ja ovat käyttäytymisen perusta. Geenit eivät kuitenkaan pysy ennallaan. Ihmisluonto ei pysy samana kuin se oli alussa, vaan siihen vaikuttaa ympäristö, minkä vuoksi ei ole mahdollista valita luonnon ja kasvatuksen välillä. Luonto ja hoito eivät sulje toisiaan pois, vaan täydentävät toisiaan. Kaiken luonne vastustaa ympäristöään ja sitä on vaikea selittää erillään. Kaiken muotoilee ympäristönsä.
Ihmiset antavat koulutukselle paljon merkitystä elämässämme. Tämä johtuu siitä, että ymmärrämme alitajuisesti kasvatuksen ja ympäristön tärkeyden. Ympäristö voi muuttaa ihmistä käsittämättömillä tavoilla. Mutta koulutus ei ole uuden luomista, vaan luonnossa jo olevien piirien harjoittelua ja kehittämistä. Emme voi sivuuttaa genetiikkaa. Geenit ovat pieniä, häikäilemättömiä tekijöitä, jotka kertovat meille ennustettavaa geneettistä tietoa. Mutta geenit eivät ole olemassa tyhjiössä, jotka eivät ole herkkiä ulkoisille käskyille. He poimivat tietoa ympäristöstä, reagoivat siihen, muuttuvat ja muuttuvat geenit ilmenevät.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että geenejä voidaan muokata vuorovaikutuksella ympäristön kanssa. Esimerkiksi tietyt geenimuunnelmat voivat ilmetä vain stressaavissa tilanteissa, mikä osoittaa, kuinka ympäristö voi säädellä geenien ilmentymistä. Tämä viittaa siihen, että luonto ja hoito eivät ole olemassa itsenäisesti, vaan ne liittyvät läheisesti toisiinsa.
Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää, että ihmisen käyttäytyminen ja kehitys on tulosta genetiikan ja ympäristön monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Tämä ymmärrys voi johtaa tehokkaampiin lähestymistapoihin useilla eri aloilla, mukaan lukien koulutus, psykoterapia ja sosiaalipolitiikka. Esimerkiksi yksilölliset koulutusohjelmat voidaan suunnitella ottamaan huomioon sekä opiskelijan geneettiset että ympäristötekijät. Samoin psykoterapiassa on tärkeää ottaa huomioon sekä potilaan geneettinen tausta että senhetkiset ympäristöstressit.
Luonto ja hoito eivät siis ole vastakkaisia käsitteitä, vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä elementtejä ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisessä. Ihmisen käyttäytyminen on tulosta geneettisten ja ympäristötekijöiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta, ja tämän monimutkaisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen johtaa kokonaisvaltaisempaan ja tarkempaan ihmisten ymmärtämiseen.
