Tämä blogikirjoitus tarkastelee, miten äänestäjien ideologiset näkemykset vaikuttavat vallanpitäjien strategisiin manipulointipäätöksiin, ja analysoi, millä ehdoilla demokratia aloittaa taantumisensa.
Valittujen poliitikkojen demokraattisten arvojen rapautuminen laillisia menettelyjä käyttäen aiheuttaa demokratialle yhtä vakavan kriisin kuin äkillinen, väkivaltainen vallankaappaus. Nykyaikaisissa poliittisissa prosesseissa vallanpitäjillä on kyky heikentää demokratian perustaa erilaisilla institutionaalisilla keinoilla. Tämä "manipulointi" on erityisen salakavalaa ja tappavaa, koska se muodollisesti ylläpitää laillisuuden vaikutelmaa. Tässä tarkoitettu manipulointi ei ole avoimesti laittomia tekoja, vaan pikemminkin toimia, jotka eivät ole selvästi laittomia – kuten äänioikeutta tai virkakelpoisuutta koskevien säännösten muuttaminen, puuttuminen yleiseen mielipiteeseen tiedotusvälineiden sääntelyn kautta tai puolueellisen vaikutusvallan lisääminen valtion instituutioissa – jotka vääristävät poliittista prosessia epäoikeudenmukaisesti parantaakseen vallassa pysymisen todennäköisyyttä. Tarkastellaan kahta mallia, jotka kuvaavat demokraattisen taantumisen prosessia, joka johtuu vallanpitäjien manipuloinnin ja äänestäjien vastausten yhdistelmästä.
Ensinnäkin Svolikin malli olettaa, että äänestäjät päättävät, ketä tukea, hyödyllisyyden perusteella, joka on kääntäen verrannollinen ehdokkaan poliittisen ideologian ja oman ideologiansa väliseen etäisyyteen. Ratkaisevasti äänestäjät ottavat huomioon manipuloinnin laajuuden arvioidessaan istuvia presidenttejä ja laskevat hyödyllisyyden laskun, joka on verrannollinen manipuloinnin tasoon. Toisin sanoen malli olettaa, että äänestäjillä on luontainen mieltymys paitsi poliittisiin ideologioihin myös itse demokraattisiin arvoihin. Tarkastellaan esimerkiksi skenaariota, jossa oikeistolainen istuva presidentti harjoittaa manipulointia tietyssä maassa. Maltillisen oikeistolaisen äänestäjän kannalta demokratian rapautumisesta johtuva hyödyllisyyden menetys voi olla suurempi kuin mahdollinen ideologinen tyytymättömyys, jota voisi syntyä, jos vasemmistolainen haastaja ottaisi vallan. Tässä tapauksessa maltillinen oikeistolainen äänestäjä ei todennäköisesti tue istuvaa presidenttiä. Toisaalta äärioikeistolaiset äänestäjät, jotka pitävät vasemmistolaisen haastajan voittoa pahimpana mahdollisena skenaariona, äänestävät paljon todennäköisemmin istuvaa presidenttiä, jopa demokratian rapautumisen kustannuksella.
Samaan aikaan istuva edustaja, joka valitsee manipuloinnin varmistaakseen uudelleenvalinnan, kohtaa tilanteen, jossa sekä äänten saamisen manipuloinnin kautta että äänten menettämisen vaikutus manipuloinnin aiheuttaman demokratian rapautumisen vuoksi vaikuttavat samanaikaisesti. Tämä äänten menetys tapahtuu pääasiassa keskustalaisten tai keskustaoikeistolaisten äänestäjäryhmien keskuudessa. Viime kädessä istuva edustaja laskee manipuloinnin voitot ja tappiot ja määrittää manipuloinnin laajuuden tasolla, joka varmistaa vaalien enimmäisäänet. Viimeaikaiset tutkimukset ovat vahvistaneet, että tätä strategista laskelmointia havaitaan usein demokraattisen taantumisen todellisissa vaiheissa.
Loureiron ja Szebrowskin malli puolestaan olettaa, että äänestäjät äänestävät ehdokkaan yleisen "houkuttelevuuden" perusteella, joka kattaa poliittiset asemat ja pätevyyden. Vaikka kansalaiset eivät tässä mallissa luonnostaan arvostaisi demokratiaa sinänsä, he silti suosivat mieluummin houkuttelevampien poliitikkojen johtajuutta. Tämän seurauksena kansalaiset asettavat etusijalle kyvyn valita hallitsijansa – eli kyvyn demokratiaan. Tämä tarkoittaa, että arvo asetetaan itse yhteiskunnan demokraattiselle kyvylle. Vaaleissa äänestäjät kohtaavat kompromissin valitun ehdokkaan houkuttelevuudesta johtuvan hyödyllisyyden – eli vaalien kautta muodostetun hallituksen laadun – ja tulevasta demokraattisesta kyvystä johtuvan hyödyllisyyden – eli kansalaisten kyvyn korvata hallitseva puolue vaalien kautta aina, kun houkuttelevampi haastaja ilmaantuu – välillä.
Kun esiin nousee houkuttelevampi haastaja, kansalaiset haluavat muutosta johtajuuteen. Tämän seurauksena autoritaarisia taipumuksia omaavat johtajat ovat taipuvaisia manipuloimaan virkakautensa aikana. Tämä lisää todennäköisyyttä säilyttää valta kansalaisten vastustuksesta huolimatta – niin sanottua virkaatekevän preemiota. Tämä malli alkaa nollapreemiolla, luo tilanteen, jossa johtajan ja äänestäjien välinen peli toistuu, ja päättelee, että demokratia on uhattuna molemmissa tapauksissa, joissa virkaatekevän vetovoima on erittäin korkea tai erittäin alhainen.
Kun istuvan edustajan vetovoima on korkea, kansalaiset ovat erittäin tyytyväisiä ja tuomareiden haastajat ovat epätodennäköisemmin houkuttelevampia. Tässä vaiheessa istuva edustaja ei tunne juurikaan taakkaa harjoittaa manipulointia, mitä kutsutaan "kannatuksen taantumiseksi". Kääntäen, kun istuvan edustajan vetovoima on alhainen ja hän voittaa useita vaaleja onnenpotkulla, jolloin istuvan edustajan preemio ylittää tietyn kynnyksen, kansalaiset alkavat olla huolissaan pitkittyneestä hallinnosta. Tämän seurauksena he haluavat hallinnonvaihdosta tulevissa vaaleissa, vaikka haastajan vetovoima olisikin jonkin verran alhainen. Tätä ennakoiden istuva edustaja turvautuu kaikkiin mahdollisiin manipulointikeinoihin preemion lisäämiseksi entisestään, mitä kutsutaan "taantumiseksi opposition keskellä". Tämä analyysi heijastaa trendiä, jota on laajalti havaittu viimeaikaisissa demokratian taantumistapauksissa, ja siitä on tullut merkittävä selittävä viitekehys akateemisessa maailmassa.
Molemmissa taantumistyypeissä autoritaarisuuteen taipuvaiset valtaapitävät etenevät taantumissuuntaan siihen pisteeseen, jossa heidät on vaarassa korvata esimerkiksi vallankaappauksilla tai kansannousuilla, mikä lopulta syöksee demokratian perustan vakavaan kriisiin. Tällaiset teoreettiset mallit osoittavat, että demokratia ei romahda äkillisesti, vaan sitä voidaan vähitellen heikentää hallitsijoiden ja äänestäjien välisten strategisten vuorovaikutusten kautta. Ne tarjoavat edelleen ratkaisevia näkemyksiä analysoitaessa useissa maissa nykyään havaittavaa demokratian taantumista.
