Demokratiassa kansa valitsee edustajansa, mutta kenen tahto tulee asettaa etusijalle, kun he ovat eri mieltä lainsäädännöstä? Mieti demokratian luonnetta tutkimalla eroa pakollisen ja vapaan delegoinnin välillä.
Useimmissa demokratioissa kansa valitsee edustajansa johtamaan maata. Tämä on tärkeä mekanismi sen varmistamiseksi, että kansan tahto heijastuu maan johtamiseen. Se esittää kuitenkin klassisen dilemman modernissa politiikassa ihmisten ja heidän edustajiensa välisestä suhteesta. Oletetaan esimerkiksi, että lainsäätäjä ja hänen äänestäjänsä ovat eri mieltä lainsäädännöstä. Kenen tahto pitäisi asettaa etusijalle?
Korean tasavallan perustuslain 1 artiklan 2 jaksossa todetaan, että "Korean tasavallan suvereniteetti kuuluu kansalle ja kaikki valta on peräisin kansalta." Tämän voidaan tulkita tarkoittavan, että kaikkea valtaa maassa on käytettävä suvereenien kansan tahdon mukaisesti. Joten jos joku uskoo, että lainsäätäjien tulisi säätää lainsäädäntöä äänestäjiensä tahdon mukaisesti, hän voi löytää tukea tästä lausekkeesta. Kun edustajia vaaditaan käyttämään valtaansa kansan tahdon mukaisesti, kuten tässä argumentissa, tätä edustuksen muotoa kutsutaan pakolliseksi delegoimiseksi. Vaikka demokratian alkuperäinen merkitys voidaan uskollisesti toteuttaa pakollisessa delegaatiojärjestelmässä, käytännössä voi syntyä ei-toivottuja tuloksia, jos kansan ilmaistu tahto poikkeaa koko kansan eduista.
Toisaalta Korean tasavallan perustuslaissa määrätään, että "lainsäädäntövalta kuuluu kansalliskokoukselle" (40 artikla) ja "kansalliskokouksen jäsenet hoitavat velvollisuutensa omantuntonsa mukaan ja asettavat kansalliset edut etusijalle" (46 artiklan 2 kohta). Tämä tarkoittaa, että koska lainsäädäntövalta kuuluu kansalliskokoukselle, lainsäädännön tulee olla lainsäätäjien ajatusten mukaista. Tämän määräyksen tarkoituksena on varmistaa, että jokainen lainsäätäjä ottaa huomioon kansallisen edun eikä kansan todellista ilmaista tahtoa. Tämä tarkoittaa, että lainsäätäjien ei välttämättä tarvitse noudattaa poliittisen puolueensa ohjeita. Tätä edustusjärjestelmää, jossa edustajat voivat tehdä päätöksiä oman vakaumuksensa mukaan, kutsutaan vapaaksi delegaatioksi. Vapaassa delegaatiojärjestelmässä erityiset kansalliset päätökset jätetään edustajille, kun taas kansa hallitsee edustajia epäsuorasti oikeutensa kautta valita heidät. Vapaa delegointijärjestelmä ei ole ristiriidassa perustuslain 1 §:n 2 momentin kanssa, koska kaikki kansalliskokouksen valtuudet perustuvat tähän kansan oikeuteen valita edustajansa. Etelä-Korea valitsee periaatteessa jälkimmäisen kannan.
Koska kansa ei kuitenkaan suoraan hallitse edustajiaan tietyissä asioissa, on olemassa riski, että luottamus kansan ja heidän edustajiensa välillä heikkenee ja demokratian alkuperäinen merkitys murenee. Äärimmäisessä tapauksessa, jos edustajat käyttävät väärin valtaansa ajaakseen yksityisiä etuja, heitä ei voi rangaista. Tämän ongelman osittaiseksi kompensoimiseksi jotkin maat ovat ottaneet käyttöön suoria demokraattisia järjestelmiä, joiden avulla ihmiset voivat osallistua suoraan valtion päätöksentekoon tai valvoa suoraan edustajiaan.
Esimerkiksi Sveitsissä on aloite- ja kansanäänestysjärjestelmä, jonka avulla kansalaiset voivat suoraan ehdottaa lainsäädäntöä ja järjestää kansanäänestyksiä tärkeästä lainsäädännöstä. Nämä suorat demokraattiset järjestelmät voivat osaltaan kaventaa edustajien ja kansan välistä kuilua. Antamalla ihmisten osallistua suoraan suuriin kansallisiin päätöksiin, kansan tahto heijastuu selvemmin. Se toimii myös tarkastuksena edustajia vastaan, jotka tekevät mielivaltaisia päätöksiä, jotka jättävät huomiotta kansan tahdon.
Teknologian kehitys helpottaa myös suoran demokratian toteuttamista. Internetin ja älypuhelimien laaja käyttö on mahdollistanut kansalaisten ilmaista mielipiteensä kansallisesti tärkeistä asioista missä ja milloin tahansa. Tällä e-demokratiaksi kutsutulla lähestymistavalla on tärkeä rooli yleisön osallistumisen laajentamisessa ja edustajien ja kansan välisen kommunikaation vahvistamisessa. Tämä tapahtuu monin eri tavoin, ei vain äänestämällä, vaan myös poliittisten kuulemisten, julkisten kuulemistilaisuuksien, gallupien ja muiden tapojen avulla varmistaa, että ihmisten toiveet näkyvät päätöksentekoprosessissa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kansan ja heidän edustajiensa välinen suhde demokratioissa on monimutkainen ja monitasoinen. Sekä pakollisella että vapaalla delegoinnilla on hyvät ja huonot puolensa, ja yksi ratkaisu on ottaa käyttöön suoran demokratian elementtejä täydentämään niitä. Lisäämällä ihmisten osallistumista ja varmistamalla, että edustajien valtaa valvotaan asianmukaisesti, voidaan toteuttaa terveempi ja tasapainoisempi demokratia.
