Tämä blogikirjoitus tutkii, kuinka poliittisten järjestelmien vakaus vaihtelee riippuen siitä, miten puolueet lasketaan, ja kuinka erilaisia analyyttisiä menetelmiä voidaan käyttää poliittisten järjestelmien ymmärtämiseen.
Puoluepolitiikka, tärkeä osa demokraattista politiikkaa, jakautuu kahteen ulottuvuuteen: yksittäisiin puolueisiin ja puoluejärjestelmiin. Puoluejärjestelmä on ryhmä puolueita, jotka toimivat järjestäytyneellä tavalla. Kun yksittäisten puolueiden analyysi painottaa poliittisten puolueiden järjestäytymis- ja arvostamistoimintojen arviointia niiden asioiden palveluksessa, puoluejärjestelmäanalyysi keskittyy puolueiden väliseen vuorovaikutukseen. Puoluejärjestelmän analyysin keskeinen osa on puolueiden laskenta. Puolueiden suuri tai pieni määrä on tärkeä indikaattori poliittisen järjestelmän ideologisesta jakautumisesta ja poliittisen tilanteen vakaudesta. Tämä johtuu siitä, että puoluejärjestelmä liittyy läheisesti poliittiseen vakauteen. Toisin sanoen puolueiden lukumäärä osoittaa, onko ideologinen jakautuminen keskipakoinen vai keskipakoinen. Tämä auttaa ymmärtämään, kuinka lähellä tai kaukana toisistaan puolueet ovat ideologisesti, mikä tekee puolueiden laskemisesta tärkeän poliittisen vakauden arvioinnin.
Viime aikoihin asti on ehdotettu erilaisia lähestymistapoja puolueiden laskemiseen parantamaan ymmärrystämme poliittisista ilmiöistä. Näiden erilaisten menetelmien syntyminen on osa akateemista pyrkimystä analysoida puoluejärjestelmiä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin. Joten mitkä ovat erilaiset tavat laskea poliittisia puolueita? Ensinnäkin on "yksinkertainen" menetelmä. Tässä menetelmässä kaikki puolueet, jotka poliittisen järjestelmän säännöt tunnustavat, katsotaan yhtäläiseksi kelvollisiksi. Tämän etuna on, että osapuolien lukumäärä on helppo määrittää kohtelemalla niitä kaikkia samalla tavalla. Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan ota huomioon sitä tosiasiaa, että pätevien puolueiden lukumäärä ei aina ole kiinteä ja se voi vaihdella kulloisenkin poliittisen tilanteen mukaan. Erityisesti hallituksen vastuuvelvollisuuden tapauksessa pätevien puolueiden määrä voi vaihdella sen mukaan, onko vaalit ennen vaaleja vai vaalien jälkeen. Esimerkiksi vaikka ennen vaaleja olisi useita pienempiä puolueita, jotkut puolueet voivat hävitä tai sulautua vaalien jälkeen, mikä vähentää puolueiden määrää, jotka voivat vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon.
Binomiluokitusmenetelmä syntyi näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Se tunnustaa vain puoluejärjestelmän puolueet, joilla on paikkoja parlamentissa ja jotka todennäköisesti osallistuvat hallituksen muodostamiseen. Binomiaalinen luokitus on hyödyllinen analyysityökalu, varsinkin kun puolueet ovat hajanaisia. Hallitusvastuujärjestelmässä ei ole merkitystä sillä, kuinka monta puoluetta on, vaan se, kuinka monta puoluetta voi osallistua hallituksen muodostamiseen. Tällä lähestymistavalla on kuitenkin rajoituksia. Esimerkiksi presidenttijärjestelmässä on vaikea verrata presidentinvaalien tuloksena saatavaa puoluejärjestelmää ja yleisvaalien tuloksena syntyvää puoluejärjestelmää binääriluokituksen avulla. Toisin sanoen tätä menetelmää on vaikea käyttää hallitusmuotojen ristiinanalyysiin. Samalla menetelmän haittana on, että se sulkee pois sellaisten poliittisten puolueiden olemassaolon, jotka eivät voi vaikuttaa hallituksen muodostamisprosessiin, mutta jotka ovat poliittisina kokonaisuuksina ja käyttävät poliittista vaikutusvaltaa.
Syy tähän binääriluokituksen rajoitukseen on se, että huomioimalla vain ne puolueet, jotka voivat osallistua hallituksen muodostamiseen, se jättää huomioimatta muiden puolueiden yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikutuksen. Näillä puolueilla voi kuitenkin usein olla merkittävä vaikutus koko poliittiseen prosessiin vahvistamalla alueellista perustaansa tai esittämällä vahvoja argumentteja tietyissä asioissa.
"Indeksointimenetelmä" nousi esiin kahden ensimmäisen menetelmän kritiikinä. Se korostaa kunkin puolueen äänten ja paikkojen suhteellista arvoa riippumatta siitä, ovatko ne hallituksessa. Tämä menetelmä laskee 'vaalitehokkaiden puolueiden indeksin' tai 'parlamentaarisen tehokkaan puolueindeksin' määrittämällä kunkin puolueen suhteellisen osuuden äänistä tai paikoista. Jos kaksi puoluetta osallistui vaaleihin ja sai 60 % ja 40 % äänistä, 1 jaetaan niiden neliöiden summalla (0.36 + 0.16), jolloin vaalitehokas puolueindeksi on 1.9 (1/0.52). Eduskuntapuolueindeksi eroaa siinä, että se käyttää prosenttiosuutta ääniosuuden sijaan. Tämä indeksointimenetelmä toimii työkaluna ymmärtää tarkemmin puolueiden suhdetta vaaleissa ja eduskunnassa. Se antaa politiikan tutkijoille mahdollisuuden ymmärtää paremmin puolueiden välisen kilpailun astetta ja puoluejärjestelmän monimutkaisuutta. Tällä indeksointimenetelmällä voidaan vertailla puoluejärjestelmiä presidentin- ja eduskuntavaaleissa samalla perusteella. Tämä johtuu siitä, että se muuntaa puolueen kussakin vaaleissa saamien äänien tai paikkojen määrän suhteelliseksi arvoksi ja indeksoi sen.
Lopulta puoluejärjestelmän puolueiden lukumäärä riippuu siitä, kuinka se lasketaan. Puolueiden eri laskentatavat esitetään pyrkimyksenä päästä lähemmäksi monimutkaisen poliittisen ilmiön todellisuutta. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että on tärkeää keksiä menetelmä, joka ei rajoitu tiettyyn hallintomuotoon tai poliittiseen tilanteeseen. Tästä näkökulmasta indeksointimenetelmä on tehokkain maiden puoluejärjestelmien vertailevassa tutkimuksessa ja yleisten puoluejärjestelmien teorioiden kehittämisessä. Se mahdollistaa ideologisten jakautumien objektiivisen vertailun poliittisten järjestelmien välillä ja auttaa määrittämään, mitkä puoluejärjestelmät sopivat demokraattisen politiikan vakaaseen toimintaan. Indeksoinnista on tullut tärkeä työkalu myös valtiotieteen tutkimuksessa, koska se mahdollistaa johdonmukaisen analyysin eri poliittisissa ympäristöissä. Indeksointi on jatkossakin keskeinen rooli poliittisten järjestelmien ideologisen jakautumisen ja puolueiden vuorovaikutuksen analysoinnissa.
