Tässä blogikirjoituksessa tutkimme, voiko John Rawlsin erilaisuusperiaate todella parantaa syrjäytyneiden ryhmien tilannetta. Keskustelemme tämän periaatteen vaikutuksista oikeudenmukaisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseen.

Mikä on John Rawlsin näkemys eron periaatteesta?

John Rawls kutsui oikeutta yhteiskunnallisten instituutioiden ensimmäiseksi hyveeksi. Riippumatta siitä, kuinka tehokas ja järjestetty laki tai järjestelmä on, jos se on epäoikeudenmukainen, sitä on parannettava tai se on kumottava. Jokaisella ihmisellä on oikeudenmukaisuuteen perustuvat loukkaamattomat oikeudet, joita ei voi loukata edes koko yhteiskunnan hyvinvoinnin nimissä. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tasa-arvoiset kansalaisvapaudet katsotaan siis jo taatuiksi, eikä oikeuden takaamat oikeudet ole minkään poliittisen kaupan tai sosiaalisen edun alaisia.
Vaikka yhteiskunta on yhteistä hyötyä tavoitteleva osuuskunta, on ristiriitoja ja intressien yhteensattumia, minkä vuoksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaate on välttämätön. Nämä periaatteet määräävät, kuinka sosiaalisen yhteistyön hyödyt ja taakka jakautuvat asianmukaisesti.

John Rawls oikeudenmukaisuudesta: oikeudenmukaisuus oikeudenmukaisuutena

Vaikka ymmärrämme vapauden ja tasa-arvon vastakkaisina ja polarisoivina käsitteinä, John Rawls rakensi teoreettisen perustan, joka ei sulje pois kumpaakaan periaatetta. Teoreettisella perustalla tarkoitamme, että se ei keskity tasa-arvoon tuloksena, vaan pikemminkin prosessiin ja muotoon, joka johtaa siihen tulokseen.

Ensimmäinen oikeudenmukaisuuden periaate – tasa-arvon periaate

Ei ole oikeutettua riistää harvojen vapautta monien suuremman edun vuoksi tai pakottaa harvoja uhraamaan monien suuremman edun vuoksi. Tämä määritelmä hylkää utilitarismin logiikan. Yksilöiden perusvapauksiin kuuluvat poliittiset vapaudet, kuten oikeus äänestää tai olla äänestämättä, sanan- ja kokoontumisvapaus, omantunnon- ja ajatuksenvapaus, ruumiinvapaus ja yksityisomistusoikeudet.

Oikeudenmukaisuuden periaate 2 – eron periaate: erotteluperiaate

Sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus, kuten omaisuuden ja vallan epätasa-arvo, on hyväksyttävää, mutta oikeutettua, jos siitä on hyötyä kaikille, erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville, jotka kompensoivat eriarvoisuutta. Toisin sanoen ei ole epäoikeudenmukaista, jos vähemmistö (vahva) saa suuremman edun, vaan heikkojen tilanne paranee sen seurauksena. Epäoikeudenmukaisuus on siedettävää vain, jos on välttämätöntä välttää suurempi epäoikeudenmukaisuus.

Toinen oikeudenmukaisuuden periaate – Erilaisuuden periaate: yhtäläiset mahdollisuudet

Lahjakkuuksien eroihin perustuva epätasa-arvo on tunnustettava, kunhan on yhtäläiset mahdollisuudet etuoikeutettuun asemaan tai asemaan. Lisäksi, jos jokaisella on kohtuulliset mahdollisuudet saavuttaa korkea asema tai titteli, ei ole epäoikeudenmukaista saada erilaista asemaa kyvyn ja vaivannäön perusteella.
Nämä oikeudenmukaisuuden periaatteet valitaan tietämättömyyden verhon alla. Tietämättömyyden verho on erittäin tärkeä fumus boni juris -edellytys, ja sopimuspuolten rajoitus varmistaa puhtaasti menettelyllinen oikeudenmukaisuus. Alkuaseman selityksen lisäksi John Rawlsin kaksi oikeudenmukaisuuden periaatetta ovat luonnollinen tulos alkuperäisestä asemasta. Näin ollen ensisijainen asema on sekä ehto, jossa oikeudenmukaisuuden kaksi periaatetta syntyvät, että ehto, joka oikeuttaa eettisesti kaksi oikeudenmukaisuuden periaatetta. Se on käsite ja puhtaasti hypoteettinen tilanne, joka selittää moraalisen arvostelumme ja oikeudenmukaisuuden tunteemme. Tietämättömyyden verhon sisältö on se, että sopimuksen osapuolet eivät tiedä yhteiskunnallista asemaansa tai hierarkkista asemaansa, eikä kukaan tiedä, mitä kykyjä, kykyjä, älyä, fyysistä voimaa jne. heillä on luonnostaan. Määritellessämme alkuperäistä kantaamme pohdimme, ovatko valittavat oikeudenmukaisuuden periaatteet johdonmukaisia ​​harkittujen oikeudenmukaisuutta koskevien uskomiemme kanssa, ja jos ne eivät ole johdonmukaisia ​​harkitun harkintamme kanssa, meidän on tehtävä valinta. Saatamme joutua muuttamaan alkuperäistä kuvaustamme tilanteesta tai tarkistamaan alkuperäistä arviotamme, koska alustava ankkuripisteemme voi myös muuttua. Tämän sopeutumisprosessin kautta löydämme selityksen alkutilanteelle, joka on yhdenmukainen harkitun harkintamme kanssa, jota John Rawls kutsui heijastavan tasapainon tilaksi. Se on tasapaino, koska periaatteemme ja arvostelumme ovat viime kädessä sopusoinnussa toistensa kanssa, ja se on heijastava, koska tiedämme periaatteet, joita arviointimme noudattaa, ja ennakkoehdot, joista se johdetaan.

Erilaistumisen periaate

Yhteiskunnallisella tai luonnollisella sattumuksella on osansa jakautumisosuutemme määräämisessä. Toisin sanoen joillakin ihmisillä on parempi lähtökohta kuin toisilla, riippuen heidän perimänsä varallisuuden määrästä tai kyvyistään ja kyvyistään. Vastauksena tämän moraalisen mielivaltaisuuden aiheuttamaan taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen John Rawls ei nähnyt pakotettua tasa-arvoa ratkaisuna, vaan ehdotti vaihtoehtona eriyttämisen periaatetta. Eron periaate on filosofinen periaate, joka ehdottaa, missä määrin tällainen eriarvoisuus voidaan perustella. Eriyttämisperiaatteen mukaan eriarvoisuus voi olla perusteltua vain, jos se parantaa heikommassa asemassa olevien tilannetta. Toisin sanoen eriyttämisperiaatteella perusteltavissa olevat eriarvoisuudet sallitaan vain siltä osin kuin ne maksimoivat heikommassa asemassa olevien tilanteen paranemisen. Sallitun eriarvoisuuden kasvaessa heikommassa asemassa olevien edut kasvavat yhä enemmän ja sitten heikommassa asemassa olevien edut huipuvat sallitulla eriarvoisuuden enimmäistasolla, jonka jälkeen heikommassa asemassa olevien osuus alkaa taas laskea.

– Alle sallitun eriarvoisuuden tason: Eriarvoisuuden kasvaessa yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisten osuus parantaa sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien asemaa yhä enemmän.
– Yli sallitun epätasa-arvon: Sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien tilanteen paranemisen määrä maksimoidaan.
– Epätasa-arvo ylittää suurimman sallitun eriarvoisuuden tason: Sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien asemaa parantavan toiminnan tehokkuus alkaa laskea.